ERP-projektipäällikkö

Helsinki, Finland
 

Ja

  



SprintIT on Suomen tunnetuin ja suurin Odoo-partneri. Missiomme on tehdä asiakkaidemme arjesta sujuvaa helppokäyttöisen ja kaiken kattavan Odoo-tuoteperheen avulla. Meitä on jo yli 50, ja palvelemme päivittäin lähes kahtasataa suomalaista ja pohjoismaista asiakasyritystä. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä ja meillä on toimisto myös Vadodarassa, Intiassa. Ratkaisujemme pohjana toimii avoimeen lähdekoodiin perustuva Odoo, joka mahdollistaa ketterän ja tehokkaan toiminnan. 

Meille onnistuminen tarkoittaa sitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme juuri heille räätälöityjä ratkaisuja. Arvojamme ovat ketteryys, ammattitaito, luotettavuus, vaivattomuus ja tiimityö, jotka näkyvät vahvasti toiminnassamme. Tule mukaan tekemään tulevaisuuden ratkaisuja!. 

Tarjoamme mielenkiintoisen mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kansainvälisesti voimakkaassa kasvussa olevaa Odoo-toiminnanohjausratkaisua. Tässä tehtävässä pääset hyödyntämään aiempaa osaamistasi toiminnanohjauksesta, asiakastarpeiden tunnistamisesta ja tiimien johtamisesta. Projektipäällikkönä vastaat erilaisten asiakasprojektien läpiviennistä; suunnittelusta, toteutuksesta ja sinulle nimettyjen projektien johtamisesta. Tehtäväsi on osallistua uusien Odoo-toiminnanohjausprojektien läpivientiin eli asiakastarpeiden määrittelyyn, projektien toteutukseen ja asiakastukeen.

We are Sprinters, we make ERP easy. 

Haemme nyt itseohjautuvaa ja aikaansaavaa ERP-projektipäällikköä kasvavaan yhteisöömme.

Projektipäällikkönä sinulla on nimetty tiimi asiantuntijoita ja työskentelette tiiviisti yhdessä saavuttaaksenne  parhaan lopputuloksen asiakasprojekteissa. Aiempi kokemus toiminnanohjausjärjestelmistä (ERP) ja projektien onnistuneesta läpiviennistä on hyvä pohja projektipäällikkönä toimimiselle. Etunamme on kehittyvä ratkaisu, joka on helppo tuotteistaa asiakastarpeita vastaavaksi. Palkkamallimme koostuu yleensä pohjapalkasta ja 25% laskutukseen perustuvasta lisäosasta, ilman ylärajaa.


Tässä tehtävässä pääset tekemään seuraavaa:

  • Projektien sisällöstä, aikataulusta ja toteutuksesta vastaaminen eli niiden alusta loppuun johtaminen 

  • Projekteista raportointi, niiden analysointi ja jatkuva kehittäminen 

  • Kommunikointi asiakasyritysten kanssa ja asiakastuki toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojekteissa 

  • Sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa työskentely 

  • Laadun ja tehokkuuden varmistaminen optimoinnin ja strategisten ratkaisujen avulla

  • Osallistuminen yrityksen yhteisiin tapaamisiin ja sparrailu muiden työntekijöidemme kanssa 

Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on: 

  • Aikaisempaa kokemusta ERP:n tai vastaavan parissa työskentelystä sekä näyttöjä aikaisemmista onnistuneista IT-projekteista, joissa olet toiminut projektipäällikön tai konsultin roolissa

  • Soveltuvaa koulutusta esimerkiksi kaupalliselta tai teknilliseltä alalta 

  • Halua oppia alasta ja päästä kehittämään liiketoimintaprosesseja 

  • Energisyyttä ja intoa kehittyä

  • Asiakaslähtöistä ajattelua ja hyviä vuorovaikutustaitoja 

  • Itsenäistä ja proaktiivista työskentelyotetta

  • Kokemusta SDLC-prosessista ja integraatioista eri ohjelmistoratkaisujen kanssa

  • Kokemusta hankinnasta ja toimitusketjun hallinnasta 

  • Tietoa siitä, mitä pilvi-infrastruktuuri ja migraatio tarkoittavat

  • Aikaisempaa kokemusta seuraavista: Microsoft Dynamics 365 tai SAP, CRP, DMS, SharePoint, HRMS, SCM, implementointi ja siihen liittyvät integraatiot

Meillä sinua odottavat:

  • Mielenkiintoiset ja vaihtelevat projektit toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton parissa sekä mahdollisuus päästä vaikuttamaan asiakasyritystemme toiminnan tehostamiseen 

  • Start-upmainen työpaikka, jossa voit itse vaikuttaa työaikoihisi ja työtehtäviisi

  • Moderni toimisto hyvien kulkuyhteyksien päässä Pitäjänmäellä sekä joustava etätyömahdollisuus

  • Avoin yrityskulttuuri, jossa pyritään jatkuvaan toiminnan parantamiseen ja kehittämiseen 

  • Ammattitaitoiset kollegat, joilla on vuosien kokemus Odoosta ja toiminnanohjausjärjestelmistä 

  • Kattavat työsuhde-edut, joihin kuuluu muun muassa vapaa-ajan tapaturmavakuutus, kattava työterveyshuolto, lounas- ja liikuntasetelit sekä välipalat ja kahvihetket toimistolla

  • Kannustava palkkamalli, jossa on kiinteä pohjapalkka ja bonusosuus perustuen laskutettaviin tunteihin 

  • Yhteiset tilaisuudet toimistolla, kuten Tuesday & Thursday Coffees, yhteiset lounaat ja kuukausittaiset tapahtumat, joissa pääset tutustumaan ja vaihtamaan ajatuksia työkavereidesi kanssa

Kuulostaako houkuttelevalta? Jos kiinnostuksesi heräsi ja haluat päästä mukaan joukkoomme, jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Liitä mukaan lyhyt esittely ja ansioluettelosi.

Haluatko tietää lisää tehtävästä ennen työhakemuksen jättämistä? Kysymyksiisi vastaa People Lead Janina Kurki, janina.kurki@sprintit.fi

P.S. Pääset tutustumaan meihin lisää Instagramissa @sprintitpeople!